lauantai 9. tammikuuta 2016

KANSA NAURAA PUNAMUMMO HALOSEN KIELTOVAATIMUKSILLE

Punamummo uskoo multikultin lopulta toimivan,
kunhan vain lisätään poliittista vainoa.


Yle TV1:n Ykkösaamussa tänään haastateltu entinen virkaatekevä presidentti Tarja Halonen esittää kovia vaatimuksia ja rajoituksia vihollisillina pitämilleen kansallismielisille. Kyllä maailmaan puhetta mahtuu, mutta Halosen kohdalla on erityisen huvittavaa, ettei Seta-veteraanilla ole kansan ylivoimaisen enemmistön keskuudessa juuri mitään auktoriteettia, varsinkin kun hän yrittää esittää jälkistalinistisia vaatimuksia vapaata kansalaisyhteiskuntaa vastaan. Punamummon "auktoriteettiin" eivät taida uskoa enää kuin eläkkeellä olevat demarit ja Helsingin Kallion hipsteripunkkarit, mikä on sikäli yhdentekevää, sillä eihän Die Rote Tavjan vaatimukset koske heitä.

Vaikka kansan enemmistö ei piittaakaan Muumimamman jorinoista, ne eivät silti ole yhdentekeviä. Se, että Halosella ei ole auktoriteettia kansan keskuudessa ei tarkoita, etteikö hänellä olisi sitä todellisuudesta irrallaan olevassa mediassa ja poliittisessa eliitissä. Kun punamummo haluaa jollain ääneen lausumattomalla keinolla kieltää katupartiot, kuvittelee media ja poliitikot saavansa näin "arvovaltaista" tukea omille samanlaisille vaatimuksilleen. Presidentti Halonen toimii siis harhoissa elävän eliitin äänenvahvistimena, jolla vahvistaa omaa uskoa ja erehtymättömyyttä.

Mitä tulee Halosen lausuntoihin sinänsä, paljastuvat ne tarkemassa syynissä pelkäksi retoriseksi kikkailuksi, jossa taustalla oleva tosiasoita pyritään häivyttämään:
Presidentti näkee katupartioiden muodostamisessa vaaran oman käden oikeuden eskaloitumisesta. Partioiden perustamisen sijaan hän kehottaa auttamaan maahantulijoita kotoutumaan. – On sellainen sallittava keino että integroidaan maahantulijat sillä tavalla, että heillä olisi selvä kuva siitä minkälaiseen yhteiskuntaan he ovat sopeutumassa. – Näin he eivät olisi provosoitavissa vastarintaliikkeeseen ja toisen puolen turvaorganisaatioihin, jotka ovat ihan odotettavissa jos näitä katupartioita tulee. Tälläistä keskinäistä oman käden oikeutta on erittäin vaikea hallita, varoittaa Halonen.
Halosen selitys antaa mielikuvan, että ensin on joku tyhjästä ponnahtanut pahantahtoinen katupartioilmiö, joka sitten provosoi muukalaisia perustamaan omia patrullejaan. Poliittisesti korrektilla eli valheellisella Halosen päättelyketjulta puuttuu ensimmäisen syy, jonka sanominen muuttaisi koko argumentin päinvastaiseksi: katupartiot syntyivät reaktiona ensimmäiseen syyhyn eli turvapaikkaturistien muodostamille väkivaltaryhmille, jotka ovat viime syksystä asti harjoittaneet katuterroria ja syyllistyneet raiskauksiin.

Valitettavasti kirjoitetussa jutussa ei mainita videolla näkyvää Halosen lausuntoa, jossa hän haluaa kiristää nettisensuuria. Punamummoa näyttää ärsyttävän alamaisissa se, että he saavat arvostella maahanmuuttopolitiikkaa ja poliittista eliittiä nimimerkkien suojista. Siksi hän vaatiikin DDR:stä tuttua läpinäkyvyyttä, jossa kritiikkiä sai esittää vain omalla nimellään. Tämä tietysti ehkäisi 99,99% kansasta sanomasta mitään omalla nimellään, sillä aidosta kritiikistä seurasi yleensä vankeustuomio. Toki Suomessakin on annettu tuomioita pelkistä omalla nimellä esitetyistä mielipiteistä, mutta se ei ole ollut pääsyy esittää näkemyksiä anonyyminä. Kansalaiselle suurin vaara esittää virallisen politiikan vastaisia näkemyksiä on sosiaalinen vaino, johon kuuluu mm. työpaikan menettäminen epäkorrektien mielipiteiden vuoksi. Tämä uhka on todellinen varsinkin julkisen sektorin puolella, jossa monet työyhteisöt on alistettu kumartamaan monikulttuurista ideologiaa. Jotta asia tulisi selväksi myös konkreettisesti, ohessa lainaus "anti"-rasistiseen Rasmus-yhdistykseen kuuluvan Tanja Huurtelan Uudessa Suomessa ilmestyneestä kirjoituksesta, jonka hän tosin poisti kun tuli ymmärtäneeksi mitä tuli ajateltua ääneen : 
Tarkoitus tällä toiminnalla on osoittaa, että ihmiset eivät kerta kaikkiaan suvaitse tiettyjen henkilöiden öykkäröintiä ja vihanlietsontaa pakolaisia ja maahanmuuttajia kohtaan ja että heidän meuhkaamisestaan on oltava myös seuraamuksia. Mikäli viranomaiset eivät saa näitä häiriköitä kuriin niin ihmiset äänestävät tällöin jaloillaan ja alkavat boikotoida yrityksiä, joissa kyseiset rasistit työskentelevät. Tarkoitus on nostaa sellainen mediajulkisuus, että kyseiset henkilöt kerta kaikkiaan joutuvat jättämään työnsä ja asemansa. Mikäli työnantaja ei reagoi ilmoituksiin, on hän yhtäältä osasyyllinen rikollisen suojelemiseen.
Halosen vaatimus on suoraan kuin 70-luvun YYA-Suomesta, jolloin maassa harjoitettiin ankaraa itsesensuuria Kekkosen ja Itänaapurin pelossa. Seepra ei pääse raidoistaan, eikä Halonen piintyneestä 70-lukulaisesta punaväristään. Eihän tällaiselle poliittiselle reliikille ja hänen sametti-totalitaristisille vaatimuksilleen voi kuin nauraa. Kun kansa osoittaa avoimella ivanaurulla mitä se ajattelee kärttyisän ja vanhuudenhöperön punamummon kitinästä, karisee presidentiltä viimeisetkin auktoriteetin rippeet. 

2 kommenttia: