tiistai 29. joulukuuta 2015

YLE: RAJATON MAAHANMUUTTO ON MALTILLISUUTTA, SEN VASTUSTAMINEN "JYRKKÄ" ÄÄRINÄKEMYS

"Hyvä ihminen" (Gutmensch) – oma ilmoitus riittää.

Yle on julkaissut jälleen nollatutkimus-kyselyn, jonka tarkoitus on ainoastaan vahvistaa sen kannattamaa monikulttuuria ja siihen elimillisenä osana kuuluvaa jatkuvaa maahanmuuttoa. Yle Uutisten pääuutiseksi nostettiinkin tänään kyselyn perusteella tehty juttu Ylen kysely: Maahanmuutto ja taloustilanne jyrkentäneet mielipiteitä – ihmissuhteet pysyneet vielä kunnossa (29.12.2015), jossa "jyrkkiä" mielipiteitä edustavat vain älyvapaan maahanmuuton vastustajat. Uutisjutun näkökulma aina haastateltuja myöten (tv-uutisissa) oli punavihreä, sillä "asenteiden jyrkkenemistä" olivat havannoinnet lähinnä vain vasemmistopuolueiden kuten vihreiden (De Röda) kannattajat:
Jyrkentyneitä mielipiteitä ovat havainneet ennen kaikkea SDP:n, vasemmistoliiton, mutta muita enemmän myös vihreiden ja perussuomalaisten kannattajat. Sosiaalidemokraateista peräti 43 prosenttia sanoo mielipiteiden jyrkentyneen ystäväpiirissä ja työpaikoilla. Vasemmistoliiton kannattajista tätä mieltä oli 41,  vihreiden kannattajista 37 ja perussuomalaisten 36 prosenttia.
Ylen näkemyksen mukaan muukalaisinvaasion vastustamisen ääneen sanominen ei edusta tavallista maalaisjärkeä vaan jyrkkää mielipidettä. Kääntäen verrannollisesti tämä tarkoittaa sitä, että maahantunkeutumisen kannattaminen edustaa vallitsevaa maltillista normia. Sivilisaatioiden ja kulttuurien tarkastelu objektiivisessa historiallisessa katsannossa osoittaa, että median maltillisena tai "järkevänä keskitienä ääripäiden välillä" pitämä loputtoman maahanmuuton kannattaminen onkin itse asiassa mitä äärimmäisintä ajattelua, silkkaa itsetuhoista, poikkeavaa etnomasokismia. Kielen dekonstruktiota kannattavat kulttuurimarxilaiset eivät sittenkään ole kovin väärässä siinä, että sanoilla luodaan todellisuutta  varsinkin silloin kun niillä muokataan kieltä omien poliittisesti korrektien päämäärien hyväksi. Siksi kansalaisten kannattaa olla tarkkoina jopa neutraalien kysely-uutisten kohdalla, sillä ne sisältävät monesti arvolatautuneita sanoja kuten "jyrkkä", jota voidaan tietyssä kontekstissa käyttää ajamaan tiettyä ideologiaa – mikä on nyt todistettu.

1 kommentti:

  1. Niin, elämme ajassa, jossa kaikki on käännetty ylösalaisin. Yksi sen karmaisevimmista ilmentymistä on se, että valkoisten kansanmurhan (white genocide) vastustaminen on julkisessa keskustelussa pahuutta (rasismia, fasismia, suvaitsemattomuutta, vihapuhetta jne.) ja valkoisten kansanmurhan hyväksyminen taas hyvyyttä ja suvaitsevuutta.

    Ja veronmaksajien ylläpitämällä Ylellä ollut tässä kaikessa tosiaan erittäin keskeinen rooli. Mahtaakohan joitain rivitoimittajia jo hävettää, mitä tekevät, siis niitä, jotka eivät pohjimmiltaan ole samaa mieltä Ylen linjan kanssa, mutta noudattavat sitä, koska haluavat pitää työpaikkansa. Ei kai kaikki Ylen toimittajat voi olla niin aivopestyjä, että oikeasti hyväksyvät rajattoman maahanmuuton (lue: invaasion)?

    VastaaPoista